LOMAILUN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS

lomailun sietämätön vaikeus lomailun sietämätön vaikeus

Arki on taas astunut kuvioihin ja lomaviikko on kärsitty. Eipä siinä viikossa ihan päässyt lomatunnelmiin, mutta viikko ilman ohjauksia teki kyllä terää. Pääsin onnekseni touhuilemaan ja hieman reissaamaankin, mutta tuo pää on välillä pirullinen kapistus. Ajatuksia ei vain saa pysyttelemään lomassa. Mieluista olisi saada ON/OFF -nappula, josta voisi napsaista työmoodin off-tilaan ja pistää lomamoodin päälle.

LOMAILUN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS – RIITTÄMÄTÖN OLO

No miten se lomaviikko meni niinkun omasta mielestä? Huono omatunto kalvoi mieltä jatkuvasti, kun olisi PITÄNYT jaksaa olla enemmän läsnä pojalle ja miehelle, mutta ajatukset pyörivät tekemättömissä töissä. Työthän ne eivät tekemällä lopu, aina on jokin projekti joka vaatisi viilaamista. Kyllähän se pistää sapettamaan jos on varta vasten ottanut lomaa, eikä ajatuksiaan pääse karkuun. 🙂 Päädyinpä siis tekemään hitusen töitä, koska tuleehan se maailmanloppu jos jonkun asian jättää tekemättä.

Toisaalta on ihan parasta, että omasta intohimostaan on saanut itselleen ammatin. Toisaalta se on myös kirous. Siihen vielä liitettynä yrittäjyyteen kuuluva taloudellinen epävarmuus ja tunne, että aina tulisi olla saatavilla, niin tuntuu ettei pääse irti töistä, ei sitten millään. Pitää taas miettiä, että kukahan näitä tavoitteita, sääntöjä ja töitä oikein jakaa? Varsinkin toiminimiyrittäjä, kun sitä toimii yksin. Ei tarvitse syyllistä kaukaa etsiä. 🙂

Onneksi elämä on yksi pitkä oppikoulu ja ehkä sitä joskus osaa rentoutua ja päästää irti, ilman että siitä tulee suoritus. Nyt viisaampana aion seuraavan lomani viettää ulkomailla, koska se on ainoita tapoja päästä täysin irti arjesta. Kotona, joka on myös toimistoni, on työasiat liian lähellä.

Marinat sikseen. Ehdin viikon aikana nähdä paljon. Treffasin ystäviä, kävin Tallinnassa ja Naantalissa tuli pyörähdettyä yksi yö. Pakkohan sitä oli käydä testaamassa Muumimaailma, josta kuvatkin on räpsitty. Muumimaailmasta ei sen enempää, se täytyy kokea itse.

lomailun sietämätön vaikeus

lomailun sietämätön vaikeus

lomailun sietämätön vaikeus

lomailun sietämätön vaikeus

HUONO ÄITI, PUOLISO JA YSTÄVÄ

On ymmärrettävää, että yrittäjyyden alussa on yritykselle annettava enemmän aikaa jos haluaa turvata toimeentulonsa. Silti tunnen riittämättömyyttä, kun en pysty olemaan samaan aikaan loistava uranainen,  puoliso, ystävä ja äiti. Mutta eihän sitä mitenkään voisi antaa 100 prosenttia jokaiselle elämän osa-alueelle samaan aikaan. Miksi sitä on niin vaikea ymmärtää käytännössä?

Ehkä joidenkin mielestä äiti-ihmisten kuuluisi pysyä kotona, mutta itse en sellaiseen soopaan jaksa uskoa. On totta, että lapsi on pieni vain hetken. Minulle ei vain se pelkkä kotielämä riitä. En olisi onnellinen jos en saisi toteuttaa itseäni.

Olen kuullut niin paljon, sitä että ”olisinhan minä opiskellut tai matkustellut, mutta lapset.” Katkeruus oikein paistaa näistä ihmisistä.  Mieluummin olen se huono äiti, joka on ehkä vähemmän kotona, mutta on täysillä läsnä silloin kun kotona on. Sellainen äiti on iloinen äiti, joka saa tehdä asioita joista nauttii. Oma kauhukuvani on, että kiikkustuolissa marisen elämätöntä elämää ja syytän siitä lapsiani.

Elämä on tässä ja nyt.

-Noora

lomailun sietämätön vaikeus

Käy tykkäämässä ShapeUpin Facebook-sivuista, niin saat tiedon uusista blogipostauksista. Facebookissa jaan myös vinkkejä liittyen hyvinvointiin. Löydät minut myös Instagramista. Siellä pääset seurailemaan personal trainerin arkea kuvien muodossa. Pistä seurantaan!

 

FitFashion

FitFashion on Suomen suurin ja paras aktiivisen elämäntyylin blogiyhteisö. Bloggaajien elämänmakuisista tositarinoista löydät motivaatiota ja ideoita arkeesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta