EPÄONNISTUMISEN PELKO AJAA SUT LOPPUUN

Epäonnistumisen pelko

Epäonnistumisen pelko

*  Kuvissa näkyvät Regent White -kuulokkeet saatu Sudio Swedeniltä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että suomalaiset lyttää menestyjiä. Ylipäätään menestyminen tässä maassa on ehdottomasti kielletty. Mutta mitä jos pahin lyttääjä olet sinä itse? Entä jos oikeasti kukaan ulkopuolinen ei toivo sinun epäonnistumista, vaan tämä kaikki negatiivisuus on sinun pääsi sisällä? Epäonnistumisen pelossa on helpompi mennä sieltä, mistä aita on matalin. Pysyä sillä tutulla, turvallisella tiellä. Mikään ei ole kamalampaa kuin kurkottaa taivaisiin, tippua korkealta ja EPÄONNISTUA. Vai onko?

Perfektionistina pahinta olisi olla keskinkertainen. Kaikki tulisi tehdä täydellisesti. Jos en ole aivan varma jostain asiasta, jätän sen mieluummin tekemättä. Hyppy tuntemattomaan on jo terminä kauhistuttava. Epäonnistumisen pelko on ajanut minut helppoihin työtehtäviin, lähinnä sen vuoksi että epäonnistumisen riski on pienempi. En ole uskaltanut hakea työtehtäviä, joita olisin oikeasti halunnut. Olin jo päättänyt haastattelijan puolesta, että olisin mahdollisimman epäpätevä kyseiseen työhön. Luulin pitkään, että kaikki tämä tulee ulkopuolelta. Kaikkien muiden mielestä olen huono.

”Pahin epäonnistumiseni oli se, kun lakkasin yrittämästä. ”

Minä itse olen ollut se pahin ja ehkä myös ainoa kriitikkoni. Olen vaativa ja vaadin tiettyä tasoa muilta, mutta itseäni kohtaan asetetut tavoitteet ovat ihan omaa luokkaansa. Tavoitteet, joihin minun tulisi päästä, eivät koskaan toteudu. Koska aina voi tehdä paremmin. Jos juoksijalla tavoitteena on maaliviivan ylittäminen, ei minulla se kilpajuoksu lopu maaliviivan ylittämiseen. Maaliviivan ylityksen jälkeen alkaa jälkipuinti. Vaikka voitto olisi tullut, ei se riitä. Aina löytyy virheitä. Aina löytyy parannettavaa.

Epäonnistumisen pelko

OMAT SAAVUTUKSET HÄVETTÄÄ

Olen yrittäjyyteni alussa hävennyt kertoa, että olen yrittäjä ja personal trainer. Minulla oli aina tunne, että se vaati selityksiä. Miksen ole bikini fitness -kuosissa ja miksen osaa sitä ja tätä. Alkuun oli hirmuisen noloa julkaista blogikirjoituksia. Mitä tuokaan tyttö mitään tietää? Ja juuri tämä piirre ajoi minua pikkuhiljaa loppuun. Tässä reilu vuosi loppuunpalamisen jälkeen, olen vanhenemisen lisäksi myös toivon mukaan viisastunut. Jotain oppia on tarttunut matkaan.

Kyllä minua edelleen vähän hävettää kertoa omista saavutuksistani. Nykyään kehtaan kuitenkin sanoa ääneen, missä olen onnistunut ja ehkä ihan hiljaa mielessäni olla hitusen ylpeä. Se ei tee minusta automaattisesti kusipäätä jos leijun hetken pää pilvissä. Jos olen raatanut jonkun asian eteen ja viimein onnistunut siinä, niin miksi hemmetissä en saisi olla ylpeä! Jos joku siitä narisee, niin se on täysin narisijan ongelma. Tämä on elämässäni ensimmäinen vuosi kun olen aidosti pysähtynyt ja ollut ylpeä saavutuksistani. Sanotaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, mutta jos ei koskaan pysähdy ihailemaan työn hedelmiä, ei voi koskaan kokea onnistumisen tunteita. Ja ilman näitä onnistumisen fiiliksiä elämä on aika tyhjää ja merkityksetöntä.

Epäonnistumisen pelko

BRING IT ON!

Tällä hetkellä elämä on tosi jees. Tulen toimeen omillani ja alkaa vihdoin tuntua siltä, että tein oikean päätöksen hypätä oravanpyörästä keväällä. Tutusta ja varmasta työpaikasta hyppääminen yrittäjyyden epävarmalle tielle, ei ollut helppo. Koetan olla rohkea ja tuoda itseäni esille, silläkin uhalla että joku saattaa minua satuttaa. Aion silti olla ylpeä itsestäni ja yrittää. Todennäköisesti tulen mokaamaan, mutta sitä se elämä on. Epäonnistumisissa on aina opin paikka. Otetaan se vastaan. Joskus epäonni voi olla myös onni. Joku homma menee mönkään, mutta sen myötä voi aueta seuraava ovi. Ja vielä parempi ovi. Joten BRING IT ON. Mä olen valmis.

REGENT WHITE -KUULOKKEET OVAT SPORTTISEN NAISEN UNELMA

Sain testiin Sudio Swedenin kauniit ja käytännölliset langattomat kuulokkeet. Ei enää tiellä olevia piuhoja, vaan maailmanluokan äänenlaatua ja tyylikkyyttä ilman mitään ylimääräistä. Toimivat myös asusteena ja itse tykkään juurikin siitä, että kuulokkeet näkyvät. Näihin Regent White -kuulokkeisiin on saatavilla erilaisia kuulokekuoria, joten tyyliä voi vaihdella fiiliksen mukaan. Regent toimii eturivin Bluetooth 4.1 -teknologialla ja yli 24 tunnin akunkestolla, joten kyseessä ovat muutakin kuin kauniit kuoret.

Minulla on teille lukijoille huippuetu, jolla voitte lunastaa itsellenne nämä tyylikkäät kuulokkeet. Tekemällä tilauksen Sudio Swedenin -sivuilla ja käyttämällä alekoodia SHAPE15  saat -15% alennuksen koko tilauksesta ja vieläpä ilmaisen pikatoimituksen Suomeen!

* Kuvissa näkyvät Regent White -kuulokkeet saatu Sudio Swedeniltä.
Kivaa viikkoa!

Noora

Epäonnistumisen pelkoKäy tykkäämässä ShapeUpin Facebook-sivuista, niin saat tiedon uusista blogipostauksista. Facebookissa jaan myös vinkkejä liittyen hyvinvointiin. Löydät minut myös Instagramista. Siellä pääset seurailemaan personal trainerin arkea kuvien muodossa. Pistä seurantaan!

FitFashion

FitFashion on Suomen suurin ja paras aktiivisen elämäntyylin blogiyhteisö. Bloggaajien elämänmakuisista tositarinoista löydät motivaatiota ja ideoita arkeesi.

Yksi vastaus artikkeliin “EPÄONNISTUMISEN PELKO AJAA SUT LOPPUUN”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta