Mikä on uusperheen onnistumisprosentti?

Rakkaus on ihana asia. Tunne saa sinut leijailemaan pää pilvissä ja näet rakkaasi vain vaaleanpunaisten lasien lävitse. Yhtä hattaraa koko elämä. Sokerista ja siirappista, mutta niin helposti hajoavaa. Mitä sitten, kun kuvioihin isketään mukaan lapsi. Sellainen, joka on vain toisen oma. Kuinka tästä kolmikosta voi tulla ehjä, toimiva kokonaisuus? Lapsi on aina ykkönen. Ainakin toiselle osapuolelle. Sitä on monen lapsettoman vaikea käsittää. Perhe-elämää eläessä on välillä jätettävä omat tarpeet sivuun, koska lapsi ja lapsen tarpeet tulevat joka kerta ykkösenä. Ei tietenkään siten, että lapsi saa päättää aina ja kaikesta, vaan että vanhemmalla on velvollisuus täyttää lapsen perustarpeet ja toki vähän enemmän. Siinä jää auttamatta toinen aikuinen vähemmälle huomiolle. Sitä ei moni kestä.

mika on uusperheen onnistumisprosentti

Yksinäisyys parisuhteen sisällä on karmivaa

Aluksi voi tuntua, että pelkkä parisuhde riittää. Kyllä mä hoidan lapseni yksin. Vuosien edetessä tulee eteen tilanne, kun huomaa ettei sama huoleton rakkaustarina enää riitäkään. Vaatimustaso kasvaa ja toivoisi, että kumppani kasvaisi siinä mukana. Vaikka pärjäisi yksin, ei se tarkoita, ettei tarvitsisi toista. Sitä toivoo apuja arjen pyöritykseen. Edes henkisellä tasolla. Myös niissä asioissa, jotka koskevat lasta joka ei ole biologisesti toisen. Yksinäisyyttä voi  kokea myös suhteessa. Ja se yksinäisyys mitä voi tuntea parisuhteen sisällä on karmivaa, eikä sitä voi edes verrata sinkkuihmisen yksinäisyyteen.

mika on uusperheen onnistumisprosentti

Kuva: Pexels

Miten voi rakastaa ihmistä, joka ei rakasta mun lasta

Sanotaan, ettei uusperheestä saa ydinperhettä. Se on kyllä täysin tosi kuin vesi. Oletusarvona on, että vuosien saatossa tässä kasvettaisiin edes jonkinlaiseen perhemuotoon. Jos homma ei ajan kuluessa keskusteluista (tai huudoista) huolimatta etene haluttuun suuntaan, lopulta sitä väsyy odottamaan. Usko, toivo ja rakkaus kuihtuu pois. Vanhempi joutuu aina elämään tietynlaisen syyllisyyden alla. Edellämainitussa tilanteessa syyllisyys on ihan kestämätön. Pilaanko lapseni elämän jos jään? Puhumattakaan omasta elämästä.

Jos ihminen joka väittää rakastavansa, ei kykene ottamaan kontaktia puolisonsa lapseen, ei tilanteessa ole mielestäni muuta ratkaisua kuin juosta karkuun ja kovaa. Jos on aina fiilis, että on kuin kahden tulen välissä, on se väärin. Jos annan nyt huomiota tuolle, niin olen tuolle toiselle jotain velkaa. Siihen tunteeseen väsyy. Tunne siitä, että on koko ajan väärässä paikassa syö sisältä. Sitä vain vilpittömästi tahtoisi, että kaikki voisivat tulla toimeen ja olla onnellisia -myös yhdessä. Ei voi tuntea täyttä yhteenkuuluvuuden tunnetta jos yksi palanen on poissa. Se tärkein palanen. Aina se rakkaus ei  riitä. Joskus suurinta rakkautta on päästää  toinen menemään.

mika on uusperheen onnistumisprosentti

Kuva: Pexels

Olisi mukava kuulla teidän kokemuksia aiheesta.  Mitä kokemuksia teillä on uusperhe-arjesta? Toimiiko vai ei?

-Noora

♥ Seuraathan meikäläisen menoa somessa ♥

Facebook 

Instagram

noorakatariina

5 vastausta artikkeliin “Mikä on uusperheen onnistumisprosentti?”

  1. Minulla on kokemusta uusperheestä paljonkin: olen itse sellaisessa kasvanut, nyt aikuisiällä sellaisessa yli 8 vuotta elänyt ja lisäksi monet läheisistä kavereistani elävät uusperhearkea. Omassa piirissäni uusperheen onnistumisprosentti on yllättävänkin hyvä, mutta tiedän hyvin, ettei aina näin ole. Tunnen aivan päinvastaisiakin tapauksia ja myös niitä, joissa lapset ovat sitten joutuneet kärsimään.

    Oma lapsuudenkotini uusperheessä oli hyvin onnellinen. Äitini löysi isäpuoleni minun ollessa 6-vuotias ja hän on ollut mitä parhain isä. Hän oli lapseton alle 30-vuotias sinkkumies kohdessaan äitini, mutta niin vaan päätyi yhteen kasvattamaan tätä perhettä, johon kuului minun lisäkseni kaksi sisarustani. Vanhempieni mallista kertoo jotain se, että serkkuni (ja samalla yksi parhaista ystävistäni) on nyt elänyt 10 vuotta uusperheessä ja ovat miehensä kanssa täysin avoimesti kertoneet pitävänsä vanhempiani esikuvanaan, niin hienosti ovat saaneet uusperheen toimimaan, kasvattaneet onnellisia lapsia ja pysyneet varsin rakastuneina jo usean vuosikymmenen ajan 🙂 .

    Itsekin olen nyt siis osa omaa uusperhettäni, sillä miehelläni on edellisestä liitosta kaksi lasta ja he asuvat meidän luonamme. Saan siis todellakin elää lapsiperhearkea melkein 24/7 enkä vain joka toinen viikonloppu 😀 . Minä puolestani olen lapseton eli melkoinen elämänmuutos oli laittaa hynttyyn yhteen tämän miehen kanssa, kun lapset olivat toki erottamaton osa pakettia. Ja hyvin meillä on mennytkin. Kivuttomasti eivät ole asiat tietenkään paikoilleen loksahdelleet vaan asioita on puitu välillä pitkään ja hartaasti, mietitty monelta kantilta, mutta riitoja meillä on ollut äärimmäisen harvoin. Alkuvuosina ehkä muutama ja sittemmin kaikki on selvinnyt aika helpolla.

    En sitten tiedä, mikä meitä kolmea paria yhdistää, kun olemme saaneet tämän kuvion toimimaan siten, että niin aikuiset kuin lapsetkin ovat onnellisia. Yksi asia on ainakin se, että kenelläkään meistä ei ole mitään ”sinä ja sun lapset” -mentaliteettia vaan aina ollaan samalla puolen ja yhtä perhettä. Haleja ja pusuja osoitetaan tasapuolisesti kaikille (paitsi teinit ei kohta enää tykkää 😉 ) ja yhdessä mennään ja tehdään. Alkuun pelkäsin, että jäänkö perheen ulkopuoliseksi, kun meillä ei ole yhteistä lasta mutta se on ollut turha huoli. Samaa olen puhunut ei-biologisen isäni kanssa, että hänestäkin me oltiin pian tiivis oma porukkamme eikä hän tuntenut mitään ulkopuolisuuden tunnetta. Pikku hiljaa tutustuin miehen lapsiin, myöhemmässä vaiheessa aloin tehdä heidän kanssaan pieniä juttuja yhdessä ja sitten se jo muuttuikin siihen, ettei isä edes kelvannut mihinkään kun minut vain haluttiin harjaamaan hiukset tai sitomaan kengännauhat 😀 . No, teini-iän myrskyjä odotellessa, jospa sieltä tulisi joku kiukkuinen ”et sä oo mun äiti!!!”

    • Heippa. Ihana kun kommentoit. Ja tosi kiva kuulla, että teillä toimii hommat hyvin. Varmasti auttaa, kun molemmat ovat avoimin mielin ja keskustelee asiat halki. Ja kommunikointi yleensäkin suhteissa on aika keskeinen asia. 🙂 Itsellä on uusperhekuvioista (myös omasta lapsuudesta) huonoja kokemuksia, mutta en vielä heitä kirvestä kaivoon. Koska kuitenkin näitä onnistumistarinoitakin löytyy. 🙂

  2. olen uusperheen lapsi, vanhemmat eros kun olin ekalla luokalla ja sen jälkeen isä löys uuden naisystävän ja sen myötä sain 2v nuoremman siskon joka on mulle ku oikee <3 myöhemmin syntyi parin yhteinen lapsi ja sain myös pikkuveljen. nykyään olen 20v ja puoläitini ja isäni ovat vieläkin yhdessä ja koko perhe on minulle tosi rakas. oikea äitini ei koskaan saanut uusia lapsia ja hänen miehensä kanssa en oikeen tule toimeen, että ymmärrän kyllä myös uusioperheiden "synkän" puolen, mutta silti olen äitini kanssa oikein hyvissä väleissä ja nyt kun asun omillani niin ei tarvitse edes nähdä sitä miestä:)

    • Kiitos kommentistasi. 🙂 Eli sinulla kokemusta molemmista puolista. Se riippuu niin aikuisten omista asenteista ja halusta saada perhekuvio toimimaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta