Kehonpainotreeni aloittelijalle joka onnistuu kotona

kehonpainotreeni aloittelijalle

Suunnittelin teille tähän alkuviikkoon simppelin kotona helposti toteutettavan kehonpainotreenin. Liikkeitä on yhteensä kuusi ja niillä saadaan koko kroppa käsiteltyä tehokkaasti. Osassa liikkeistä on muutamia eri variaatioita jos perusliike on sinulle liian helppo.

Kehonpainotreeni on aloittelijan valinta. Ensinnäkin sen vuoksi, että on turvallisempaa ja järkevämpää oppia käyttämään ensin omaa kehoaan ennen kuin menee kuntosalille rikkomaan itsensä liian isojen painojen kanssa. Kehonpainotreeni kuulostaa joidenkin korvaan lällyltä, mutta kunnon kohotessa liikkeitä on mahdollista varioida hyvinkin raskaaksi. Ja mikäänhän ei estä ottamasta liikkeisiin mukaan myös lisäpainoja, kunhan ensin tekniikka on kunnossa.

Lajin helppous viehättää, koska kehonpainotreenit on helppo sovittaa sinne omaan arkeen. Treenit voi vetää omassa olkkarissa mainoskatkon aikana. Välineurheilua ei tarvitse harrastaa ellei halua. Oma keho antaa täysin sopivan vastuksen – varsinkin aloittavalle liikkujalle.

Katsasta videolta liikkeet ja ei muuta kuin treenaamaan. Jos mä oisin mä, tekisin liikkeet aikaa vastaan. Esimerkkinä 30 sekuntia työtä ja siirtyminen seuraavaan liikkeeseen. Toisin sanoen suorittaisin kaikki liikkeet putkeen ja tauko vasta viimeisen liikkeen jälkeen. Jos olet aloittelija, suosittelen pitämään tauot myös liikkeestä toiseen siirryttäessä (15-30 sek.) Kierroksia tekisin kolme.

kehonpainotreeni aloittelijalle

Kuuden liikkeen kehonpainotreeni kotona

1 Kyykky (hypyllä tai ilman)

2 Askelkyykky (hypyllä tai ilman)

3 Käsilläkävely & punnerrus

4  Lantion nosto (kahdella tai yhdellä jalalla)

5 Vastakkaisen käden ja jalan nosto päinmakuulla (videolla muutama variaatio)

6 Punnerrusasennosta kyynärnojaan

Mukavia jumppahetkiä!

-Noora

Luithan edellisen tekstini: Treenaatko liian kovaa – miksi vähemmän on enemmän?

kehonpainotreeni aloittelijalle

♥ Seuraathan meikäläisen menoa somessa ♥

Facebook 

Instagram

noorakatariina

Yksi vastaus artikkeliin “Kehonpainotreeni aloittelijalle joka onnistuu kotona”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta