Bye bye Fitfashion!

Kauan on mennyt ennen kuin uskalsin avata blogin. Kirjoittaminen ja ylipäätään some on ahdistanut. Töitä on ollut myös hirmuisen paljon ja se on ollut todella hyvä asia. No mutta asiaan. Niin kuin otsikko varmasti sen kertoo, niin mun aikani Fitfashionilla on ohi. Minulla on ollut järjetön kevätsiivous menossa tässä parin kuukauden ajan. Ja tässä kohtaa tarkoitan kalenterin siivousta. Sitä myötä iso osa projekteista on saanut myös jäädä. Oma ongelmani on se, että innostun ihan simona kaikesta, mutta innostus laantuu myös nopeasti. En harkitse tekemisiäni, joten sinkoilen päätä pahkaa kohti uusia asioita.

Oli huikeaa päästä Fittarille kirjoittamaan.  Huomasin kuitenkin aika pian, etten jollain tapaa kuulu tänne. Älkää käsittäkö väärin, ihania tyyppejä jokainen. Mutta ehkä mä olen tällainen yksinäinen susi, joka haluaa puuhastella omiaan. Koin portaalissa bloggaamisen ahdistavana ja liian tuloshakuisena. Keskityin liikaa lukijoiden epätoivoiseen metsästämiseen ja unohdin, miksi alunperin aloitin kirjoittamaan. Ja tämä ahdistus on tullut ainoastaan omasta päästä. Koin huonommuutta, kun en voinut postata joka päivä. Ei ollut ammattilaisen ottamia kuvia, eikä klikkiotsikoita. Hirmuinen paine olla samanlainen kun muut, mutta silti jotenkin provosoiva ja erilainen.

Itseni etsimisen vuosi.

On kuulkaas kokeiltu yhteistyökuviota jos toista, dollarin kiilto silmissä. Suurin osa on mennyt mönkään. Somessa näyttää siltä, että kaikilla menee niin hemmetin lujaa. Rahaa ja ilmaista tavaraa tulee niin paljon, ettei ehdi kuluttaa. Kuuntelin parisen viikkoa sitten suorapuheisen Bettina Gräsbeckin instagram stooria, jossa hän otti kantaa sosiaaliseen mediaan ja siihen kuvaan mitä se luo. Nimenomaan siitä näkökulmasta, että jengillä näyttää menevän sairaan lujaa ja eletään sitä unelmaelämää. Jokainen uusi päivä on #parastajustnyt ja tykitetään huippuja projekteja ja kassassa kilahtaa jatkuvalla syötöllä. Todellisuudessa laskut on maksamatta ja luottokorttien limiitit on tapissa. Puhumattakaan omasta jaksamisesta. Järjetön touhuaminen ei välttämättä näy viivan alla. Kaikenlaisella kivalla puuhastelulla ei maksella vuokria, lainan lyhennyksiä, lapsen harrastuksia, saati niitä omia.

Nuo Bettina Gräsbeckin sanat kantautuivat korviini juuri oikealla hetkellä. Palaset loksahtivat kohdilleen. Hän omien sanojensa mukaan ”lopetti ylimääräisen länkyttämisen somessa ja keskittyi tekemään tulosta.” Bettina laittoi oman fokuksensa yhteen asiaan versus se, että on miljoona rautaa tulessa. Kun keskittyy yhteen asiaan jossa on hyvä, on siinä suurempi todennäköisyys onnistua kuin se, että sinkoilee jokaiseen eri suuntaan ja touhuaa mitä milloinkin. Ja mä olen nimenomaan tämä sinkoilija. Kaikkea haluaa tehdä ja tietenkin samaan aikaan. Mä näen alussa vain mahdollisuuksia ja sitten ollaankin jo kusessa. Siitä tietää, että on ampunut itseään jalkaan, kun on koko ajan töissä, mutta pankkitilillä ei ole koskaan rahaa.

”Hauskinta”, että edellinen tekstini koskee oman ajan arvostamista ja tuntuu, että omaan kaaliini tuo ajatus on iskeytynyt tosissaan vasta nyt.

”Muutamia vuosia sitten olin aivan varma, että minusta tulee menestynyt uranainen. Olen aina pitänyt itseäni ahkerana ja aikaansaavana. Voisinko olla jotain muutakin. ”

”Jos sitä aikaa ei erikseen itselleen ota, ei sitä kukaan tule sinulle tarjoamaan. Marttyyriksi on helppo heittäytyä. Se on paljon helpompaa kuin ottaa vastuu omasta elämästä. Pitää ottaa vastuu siitä, ettei voi sanoa kaikkeen kyllä. Vastuunotto omasta kalenterista (varsinkin jos olet oman itsesi herra) on erityisen tärkeä asia oppia.”

Joten nyt on meikäläisen aika ottaa vastuu siitä omasta elämästä, eikä vain kirjoittaa siitä. On myös äärimmäisen pelottavaa olla tekemättä mitään, kun on tähän suorittamisen pikajunaan hypännyt. Nyt ajattelin jäädä seuraavalla pysäkillä pois.

Kiitos.

Halu palata kirjoittamisen ja bloggaamisen pariin on, mutta ehkä aloitan sen taas omilla sivuillani. En ota kummiskaan paineita. Jos haluat jäädä seurailemaan, mitä mä hommailen, niin parhaiten se onnistuu Instagramin kautta.

Oman yrityksen kautta valmennukset jatkuvat ja listalla olisi myös omien nettisivujen päivittäminen ja mahdollinen bloggaaminen siellä (taas.) Instagram päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, joten tulkaa sinne. Ainakin tarinoiden puolella länkytän harva se päivä.

Kiitos, kun olitte mun matkassa sen vähäisen ajan, mitä Fittarilla viihdyin. Kiitollinen Fitfashionille, että pääsin kokeilemaan, mutta nyt palaan takaisin kotiin. <3

Mahtavaa kevättä!

-Noora

♥ Seuraathan meikäläisen menoa somessa ♥

Facebook 

Instagram

Mikä on oman aikasi arvo?

Minkä arvoisena pidät omaa aikaasi? Tarkoitan tällä sitä aikaa, joka on pyhitetty vain ja ainoastaan sinulle. Sen ajan ei tarvitse tuottaa mitään. Ei mitään muuta kuin hyvää fiilistä. Jokaisella tulisi olla jokin asia tai tekeminen, jonka pariksi voi uppoutua ilman sen suurempaa tavoitteellisuutta. Enemmän tarvittaisiin niitä hetkiä, jolloin ei pidä suorittaa. Kahvihetki ystävän kanssa. Kävelylenkki metsään koukuttavan äänikirjan kera. Oma lemppari on Netflix & chill. 😀 Parasta mitä tiedän, on kääriytyä villasukat jalassa sänkyyn ja tuijottaa monta tuntia hömppäsarjoja netistä. Täysin aivot narikkaan -meininkiä, mutta aivan täydellistä vastapainoa arjen velvoitteille.

Mika on oman aikasi arvo

Oma aika jää usein arjen kiireiden jalkoihin

Työskentelen parhaiten pienen paineen alla. Kiire ja aikataulut jopa jollain tasolla kiehtovat minua ja saan siitä mielihyvää, kun selviydyn arjen tiukoista tilanteista. Pitkittyessään kiire kuitenkin aiheuttaa ahdistusta. Silloin sitä tilaa haluaisi raivata villasukille ja Netflixille. Jokin balanssi tähän(kin) asiaan olisi löydyttävä. Olen kuitenkin ääripäiden ihminen. Rakastan kiirettä ja hyvää painetta. Vastapainoksi kaipaan täysin flegmaattista meininkiä.Mika on oman aikasi arvo

Mikä on oman aikasi arvo?

Ikä on pehmentänyt minua. Muutamia vuosia sitten olin aivan varma, että minusta tulee menestynyt uranainen. Olen aina pitänyt itseäni ahkerana ja aikaansaavana. Voisinko olla jotain muutakin. Jos olen jotain ymmärtänyt ja osannut ottaa virheistäni opiksi on se, että omaa aikaa on oltava. Se mitä oma aika kellekin tarkoittaa, on yksilöllistä. Elämä on tosissaan tässä ja nyt. En oikeasti halua herätä vuosien päästä ja havahtua siihen, että juna meni jo.

Nyt kohta vuosi täysipäiväistä yrittäjyyttä takana ja tosissani mietin, haluanko tätä tahtia vetää koko loppuelämäni. Lapset ovat pieniä vain hetken. Olen alkanut tietoisesti hidastamaan. Tekemään valintoja arjessa, jotta aikaa on olla läsnä perheelle ja ystäville. Omaa treeniaikaa olen ottanut myös. Sen ajan ottaminen on ollut jostain syystä kaikista vaikeinta. Se on kuitenkin asia, jonka olen itselleni ja keholleni velkaa. Tässä olen ainakin nämä tammikuun pari ensimmäistä viikkoa onnistunut. 🙂

Itsensä priorisoiminen ykköseksi. Se on vaikeaa. Joudun käymään tätä ”arvokeskustelua” itseni kanssa melkein päivittäin. Jos sitä aikaa ei erikseen itselleen ota, ei sitä kukaan tule sinulle tarjoamaan. Marttyyriksi on helppo heittäytyä. Se on paljon helpompaa kuin ottaa vastuu omasta elämästä. Pitää ottaa vastuu siitä, ettei voi sanoa kaikkeen kyllä. Vastuunotto omasta kalenterista (varsinkin jos olet oman itsesi herra) on erityisen tärkeä asia oppia. Kapasiteettimme kun on rajallista. Kriiseilyn myötä olen tajunnut tämän oman jaksamisen rajallisuuden. Ja toki elämän. Aika kuluu koko ajan.

Tosi diippiä, mutta tuskin kovin moni kuolinvuoteellaan surkuttelee tekemättä jääneitä työasioita. Tuskin muistellaan, että olinpas minä ahkera, mutta harmittaa, kun en sitä yhtä projektia saanut vietyä loppuun. Uskoisin, että ne harmituksen aiheet löytyvät pieleen menneistä ihmissuhteista, liiasta työnteosta, kokematta jääneistä elämyksistä. Olisinpa matkustellut. Olisinpa aloittanut sen uuden harrastuksen. Olisinpa ollut enemmän kotona läsnä. Olisipa ollut enemmän aikaa katsoa villasukat jalassa Netflixiä.

Kuinka arvokkaana sä pidät omaa aikaasi?

Mika on oman aikasi arvo

Rauhallista loppuviikkoa!

-Noora

Lue myös:

Uusi vuosi 2018 – olen valmis //Hyvinvointi on jokaisen omissa käsissä //Miten voida paremmin arjessa? //Kun väsymys ottaa vallan

Kiitos kuvista: Monna  / Kuvauspaikka: Hyvinvointistudio Lupaus (jossa olen valmentajana)

♥ Seuraathan meikäläisen menoa somessa ♥

Facebook 

Instagram

Mielenterveysviikko – onko masennus edelleen häpeä?

mielenterveysviikko

Mielenterveysviikko on vuosittain marraskuun lopulla (19.−26.11.2017) ja sitä on vietetty jo vuodesta 1974. Viikon tarkoituksena on tuoda esille ajankohtaisia teemoja liittyen mielenterveyteen. Tänä vuonna tarkastelun kohteena on ollut mielenterveys ja työ. Mielenterveyden sairauksien vuoksi ollaan toisiksi eniten pitkillä sairauslomilla. Mitä on hyvä mielenterveys? WHO:n määritelmän (2013) mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan (Mielenterveysseura.)

Masennus – onko se edelleen häpeä?

Onko edelleen häpeä sairastua masennukseen? Miten asia otetaan esille työpaikalla ja mitä jos jää pitkälle saikulle? Kuinka palata pitkän sairausloman jälkeen töihin? Tarvitaan helkutin hyvää esimiestyötä, jotta sairastunut voi ”hyvillä mielin” jäädä pois töistä. Puhumattakaan töihin takaisin palaamisesta.

”Pahimpina aikoina sitä oli niin väsynyt, että olisi halunnut vain autoa ajaessa laittaa silmät kiinni ja nukahtaa. ”

Masennus, josta myös itsellä on valitettavasti kokemusta ei näy päällepäin. Ei ne masentuneet välttämättä tule ase ohimolla kadulla vastaan. Sairastua tosin voi kuka tahansa. Se ei katso titteleitä, eikä siinä voida kisailla, kuka on lapsuudessa kärsinyt eniten.

Itse muistan sen häpeän tunteen, joka valtasi kun olin pahimmassa jamassa. Mikä helvetin oikeus mulla on olla rikki? Mulla on työ, perhe ja vakaa elämäntilanne. Kaikki mitä olen halunnut. Ja silti mikään ei tunnu miltään, paitsi paskalta.

mielenterveysviikko

Joten ole ystävällinen, älä vähättele toista. Ulkoisilla asioilla ei ole tekemistä mielenterveyden kanssa, eikä sitä voi ostaa. Ei masennuksen sairastumiseen tarvita ”lupaa.” Siihen ei saa oikeutta vain jos on asunut kadulla tai elänyt lapsuutensa alkoholistiperheessä. Siihen voi yhtä hyvin sairastua se kultalusikka perseessä syntynyt naapuri. On tiettyjä asioita, jotka nostavat todennäköisyyttäsi sairastua, mutta niin kuin sanottu, sairastua voi kuka tahansa.

Tämä aika on armoton. Suorita töissä, suorita vapaalla ja siltikään mikään ei riitä. Sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Siellä esitellään täydellistä elämää, ilman säröjä. On hemmetin väsyttävää mennä koko ajan omien jaksamisen rajojen yli. Mutta voiko tässä maailmassa edes pysähtyä? Jos pysähdyn, niin maailma jatkaa kulkuaan ja jään tarpeettomaksi. Tarpeettomuuden ja riittämättömyyden tunne kalvaa mieltä jatkuvasti. Et saa tarpeeksi aikaan toimistolla, et kotona etkä saa harrastettua tarpeeksi kehittävää liikuntaa. Meditoidakin pitäisi. Olet huono. Mitä järkeä on edes nousta ylös  jos ei pysty suorittamaan ja olemaan hyödyksi?

Kulutusyhteiskunta kuluttaa myös meitä ihmisiä. Vaaditaan lisää, kovempaa ja tehokkaammin. En halua olla mukana enää kuluttamassa itseäni loppuun. Koetan olla viisaampi. Todennäköisesti en kuitenkin opi täysin. Mutta tiedostan. Kun sitä on kerran keittänyt tosissaan yli, osaa tarkkailla merkkejä. Että osaisi hiljentää ajoissa.

Sellaisia aatoksia.

Muista, sinä itse olet tärkein, joten pidä huolta. Meillä on vain tämä yksi elämä. Ja koska yksinäisyyttä on tässä maailmassa liikaa, niin pidetään myös toisistamme huoli. Ei saa jättää ketään yksin.

Pus.

-Noora

mielenterveysviikko

Edellisessä postauksessa jumpattiin kehonpainolla kotona:

Kehonpainotreeni aloittelijalle

♥ Seuraathan meikäläisen menoa somessa ♥

Facebook 

Instagram